Ima on brittislangia ja tarkoittaa I am going to – eli minä aion.
Kun siihen lisätään matemaattinen muuttuja N, syntyy jatkuvan kehittämisen asenne: aina on seuraava N, seuraava parannus, seuraava kokeilu. Tätä kutsua kehittämiseen edustaa ImaN Consulting.
Missio
Auttaa organisaatioita keksimään uutta ja viemään ideat todellisuuteen – järjestelmiksi, palveluiksi ja tuloksiksi.
Näkemys
Tärkeintä on liike. Suunnitelmat eivät vielä kehitä — ensimmäinen askel kehittää. Uskomme, että innovaatio syntyy vasta, kun idea eletään todeksi asiakkaiden arjessa. Siksi viemme ideat nopeasti kokeiluihin, opimme datasta ja skaalamme sen, mikä toimii.
Arvolupaus: Jotta liikkeelle uskalletaan lähteä, ImaN liiketoiminta konseptoidaan ja toteutetaan siten, että asiakassuhteen aloitukselle on aina 100% tyytyväisyystakuu.
Yhteinen kieli tekee kehittämisestä mahdollista. Kun sanat, käsitteet ja tavoitteet tarkoittavat kaikille samaa, väärinymmärrys ei enää ohjaa päätöksiä. Yhteinen ymmärrys kohdistaa huomion oleelliseen, lyhentää matkan ensimmäiseen askeleeseen ja varmistaa, että liike vie meitä samaan suuntaan.
Tapa toimia
- Keksi → Testaa → Skaalaa. Pienet kokeilut ennen isoja investointeja.
- Tietoon nojaava muotoilu. Yhdistämme asiakasymmärryksen, datan ja muotoilun.
- Teknologia tarkoituksen mukaan. Valitaan vain ratkaisut, jotka vievät eteenpäin.
- Yhteiskehittäminen. Asiakas on tiimin jäsen, ei tilaaja.
- Mitattava hyöty. Kehittäminen on totta vasta, kun vaikutus näkyy arjessa ja numeroissa.
Minä aion N.